Vahingonkorvaus

Vahingonkorvausoikeus

Vahingonkorvausoikeus määrittelee, miten vahingosta aiheutuvat haitalliset seuraukset jaetaan vahingonkärsijän ja vahingonaiheuttajan kesken. Vahingonkorvauslain lähtökohtana on vahingon hyvittäminen vahingonkärsijälle. Vahingonkorvausoikeus voidaan jakaa sopimuksen varaiseen vahingonkorvaukseen ja sopimuksen ulkoiseen vahingonkorvaukseen.

Sopimusperusteinen vahingonkorvaus perustuu osapuolten väliseen sopimukseen. Tällöin sopimuksen ehdot ja pakottava lainsäädäntö muodostavat perusteen vahingonkorvauksen vaatimiselle. Sopimussuhteissa korvattavaksi tuleva vahinko liittyy siis sopimukseen ja sen sisältöön. Vain sopimuksen osapuolella on mahdollisuus joutua vahingonkorvausvelvolliseksi toiseen sopimusosapuoleen nähden.

Sopimuksen ulkoinen vahingonkorvaus on kyseessä silloin, kun osapuolten välillä ei ole sopimusta, mutta toiselle aiheutetaan vahinkoa tuottamuksellisesti, eli huolimattomuudesta tai varomattomuudesta, tai tahallisesti. Vahingonkorvauslaissa on erotettavissa toisistaan tuottamuksen eri asteet, törkeä tuottamus, tavallinen tuottamus ja lievä tuottamus. Korvauksen laskemisen perusteena pidetään täyden korvauksen periaatetta. Normaalisti tahalliset vahingot korvataan täysimääräisesti, huolimattomuuden asteesta riippuen vahingonkorvausta voidaan sovitella.

Olemme kokenut vahingonkorvausoikeuden asiantuntija

Lakimiehillämme on kymmenien vuosien kokemus vahingonkorvauksiin liittyvissä asioissa. Kokeneet vahingonkorvausjuristimme avustavat sinua kaikissa vahingonkorvauslakia ja vahingonkorvausvelvollisuutta koskevissa asioissa ympäri Suomen. Meillä on pitkä ja laaja-alainen kokemus vahingonkorvausasioiden arvioinnista, valmistelusta sekä niihin liittyvistä oikeudenkäynneistä.

Avustamme vahingonkorvausasioissa yrityksiä ja yksityishenkilöitä pääkaupunkiseudulla ja ympäri Suomen, ota yhteyttä

Sopimukseen perustuva vahingonkorvausvastuu

Yritysten keskeisimmät vahingonkorvausriskit liittyvät niiden tekemiin sopimuksiin. Lakiasiaintoimisto Airakorpi on sopimuksiin perustuvien vahingonkorvausasioiden asiantuntija. Yritysten sopimuksiin erikoistuneet lakimiehemme auttavat minimoimaan sopimusriskit ja avustavat yrityksiä mahdollisissa sopimuksista syntyvissä riitatilanteissa. Aloilla, joilla käytetään paljon yleisiä sopimusehtoja, kuten rakennusala, neuvottelemme tarpeelliset poikkeukset yleisiin sopimusehtoihin.

Sopimuksissa ja yleisissä sopimusehdoissa sovitaan usein vahingonkorvauksesta, esimerkiksi määrittelemällä sopimussakko. Näiden ehtojen laatiminen on syytä toteuttaa huolella välttääkseen vahinkotilanteessa korvausvastuuseen liittyvät erimielisyydet.

Avustamme kokemuksella yrityksiä sopimusehtojen laadinnassa ja sopimusehtojen tulkintaan liittyvissä erimielisyystilanteissa.

Jos osapuolten välillä ei ole sopimusta, vahingonkorvausoikeudellisesti on kyse sopimuksen ulkoisesta vahingonkorvauksesta. Avustamme kokemuksella myös näissä tilanteissa vahingonkorvauksen perusteisiin ja vahingonkorvauksen määrään liittyvissä kysymyksissä.

Jos yrityksesi tarvitsee vahingonkorvausoikeuden asiantuntijaa, ota yhteyttä. Meillä on kymmenien vuosien kokemus vahingonkorvausasioista.

Potilasvahingot

Potilasvahingolla tarkoitetaan terveyden- tai sairaanhoidon yhteydessä aiheutunutta henkilövahinkoa. Potilasvahingot ovat erilaisia, lievässä potilasvahingossa kyse voi olla ohimenevästä kivusta, vakavassa pysyvästä vammautumisesta.

Potilasvakuutuslain 6 §:n mukaan kaikilla terveyden- ja sairaanhoitotoimintaa harjoittavilla tulee olla vakuutus potilasvahinkojen varalta. Potilasvakuutuslain 23 §:ssä on määritelty 8 erilaista vahinkotyyppiä, joiden perusteella korvausta suoritetaan. Vahinkotyyppejä ovat hoitovahinko, infektiovahinko, tapaturmavahinko, laitevahinko, implanttivahinko, hoitohuoneiston tai -laitteiston vahinko, lääkkeen toimittamisvahinko ja kohtuuton vahinko.

Tilanteissa, joissa potilasvakuutuslain mukainen korvausjärjestelmä ei tule sovellettavaksi, korvausvastuu määräytyy yleisen vahingonkorvausvastuun perusteella. Sovellettavaksi tulee tällöin vahingonkorvauslaki.

Hoidamme potilasvahinkoihin liittyviä asioita niin yritysten, potilaiden kuin lääkäreidenkin toimeksiannosta

Korvauksen hakeminen potilasvahinkotapauksissa

Potilasvakuutuslain mukaisen korvaustoiminnan hoitaa Potilasvakuutuskeskus.

Potilasvakuutuslain 31 §:n mukaan vahinkoa kärsineen on haettava Potilasvakuutuskeskukselta korvausta kolmen vuoden kuluessa siitä, kun hän sai tietää vahingosta tai hänen olisi pitänyt tietää siitä ja siitä aiheutuneesta vahinkoseuraamuksesta. Määräaikaa ei siis lasketa vahingon tapahtumahetkestä. Erityisestä syystä voidaan korvausta vaatia myöhemmin, sitä on kuitenkin vaadittava viimeistään kymmenen vuoden kuluttua vahinkoon johtaneesta tapahtumasta.

Potilasvahingon käsittely alkaa yleensä ilmoituksella Potilasvakuutuskeskukselle (PVK). Korvauksen hakijan on annettava Potilasvakuutuskeskukselle sellaiset asiakirjat ja tiedot, jotka ovat tarpeen keskuksen vastuun selvittämiseksi ja joita hakijalta kohtuudella voidaan vaatia ottaen myös huomioon keskuksen mahdollisuudet hankkia selvitys. Potilasvakuutuskeskuksen on aloitettava korvausasian selvittäminen viipymättä ja viimeistään seitsemän arkipäivän kuluttua asian vireille tulosta. Tämän jälkeen potilasvakuutuskeskus arvioi täyttyvätkö korvausperusteet ja antaa asiassa päätöksen.

Potilasvakuutuskeskuksen on suoritettava korvaus tai ilmoitettava, ettei korvausta suoriteta viimeistään kolmen kuukauden kuluttua siitä, kun se on saanut korvausvaatimuksen.

Jos potilasvakuutuskeskuksen päätös ei ole korvauksen hakijalle myönteinen, on mahdollista pyytää asian käsittelyä Liikenne- ja potilasvahinkolautakunnassa. Vakuutuksenottajalla, terveyden- ja sairaanhoitotoimintaa harjoittavalla, vakuutetulla, vahinkoa kärsineellä ja muulla korvaukseen oikeutetulla on korvausasiassa oikeus pyytää kirjallisella hakemuksella liikenne- ja potilasvahinkolautakunnalta ratkaisusuositusta vuoden kuluessa Potilasvakuutuskeskuksen päätöksen antamisesta. Viimeistään tällöin lakimiehen puoleen kannattaa kääntyä, jotta hakemuksessa tulee huomioitua oleelliset seikat.

Mikäli liikenne- ja potilasvahinkolautakunnan ratkaisusuositus ei tuo tilanteeseen muutosta, on asiassa mahdollista nostaa vahingonkorvauskanne käräjäoikeudessa.

Potilasvahinkojuristimme avustavat sinua kaikissa potilasvahinkoihin liittyvissä asioissa, hoidamme kokemuksella muun muassa aivovammoihin liittyviä asioita. Laadimme puolestasi vahingonkorvausvaatimuksen ja avustamme tarvittaessa oikeudenkäynneissä.

Omaisuusvahingot ja henkilövahingot

Vahingonkorvaus voi tulla kyseeseen muun muassa omaisuusvahinkojen osalta. Omaisuusvahinkoihin kuuluvat esimerkiksi esinevahingot. Vahingonkorvauslain mukaan esinevahinkona on korvattava esineen korjauskustannukset, kuten auton korjauskustannukset, ja vahingosta aiheutuneet muut kulut sekä arvonalennus taikka tuhoutuneen tai hukatun esineen arvo ja lisäksi tulojen tai elatuksen vähentyminen. Omaisuusvahinko voi kohdistua myös sellaiseen varallisuuteen, joka ei ole yhteydessä esineeseen, esimerkiksi liikevoittoon.

Vahingonkorvauslaissa on säädetty henkilövahingoista. Vahingonkorvauslain mukaan henkilövahingon kärsineellä on oikeus korvaukseen tarpeellisista sairaanhoitokustannuksista ja muista tarpeellisista kuluista, ansionmenetyksestä, kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta ja mahdollisesta pysyvästä haitasta.

Avustamme asiakkaitamme pitkällä kokemuksella kaikissa omaisuus- ja henkilövahinkoihin liittyvissä toimeksiannoissa.

Olemme vahingonkorvausoikeuden asiantuntija. Meihin voit olla yhteydessä kaikissa vahingonkorvausoikeuteen liittyvissä kysymyksissä.